2010
01.31

EST:n kausi eteni jälleen yhden turnauksen verran 30.1.2010 Myllypurossa. Vastaan tulivat ennakolta selkeästi helpompi Läpi Seinien, sekä ns. neljän pisteen ottelussa KasvU. Ensimmäisestäkin ottelusta osattiin ennakkoon odottaa hankalaa, sillä sarjan avausturnauksessa Läpi Seinien, onnistui puolustamaan itselleen 2-1 voiton EST:stä.

EST – Läpi Seinien muodostuikin varsin mielenkiintoiseksi otteluksi. Ensimmäisen erän jälkeen EST oli jo 3-0 tappiolla ja ihmeissään, mitä oikein oli tapahtunut. EST piti palloa, loi paikkoja, mutta vastustaja teki maalit. Kovin montaa hyökkäystä ei vastustaja EST:n maalille asti saanut, mutta tehot ratkaisevat. Toisessa erässä EST ryhdistäytyi ja tuli tasoihin. Kolmas erä kaiken kuitenkin muuttaa voi. EST oli varma, että painelisi rinnalle päästyään vauhdilla ohi, mutta toisin kävi. Vastustaja pääsi halvalla 4-3 johtoon, jonka EST toki kuittasi nopeasti. Kolmisen minuuttia ennen loppua Läpi Seinien teki kuitenkin 5-4 voittomaalin. EST:llä oli vielä tuonkin jälkeen lukuisia paikkoja laittaa peli tasoihin, mutta kun ei niin ei. EST hallitsi ottelua mielin määrin ja pelillisesti ottelu olikin erinomainen. Nyt kävi kuitenkin näin.

Toisessa ottelussa vastassa oli ennakolta huomattavasti kovempi vastus. KasvU oli aamupäivän voittonsa ansiosta itse asiassa kirinyt nyt sarjataulukossa jo EST:n ohi, joten tappio tässä ottelussa olisi tarkoittanut KasvU:n karkaamista jo kolmen pisteen päähän. Vastustajan joukkueen rivit olivat kuitenkin harvenneet jonkin verran, joten EST päätti pitää ottelussa vauhtia ja väsyttää vastustajan. Tämä onnistuikin erinomaisesti. EST piti palloa oikeastaan ottelun alusta loppuun saakka ja vain vastustajan erinomainen maalivahtipeli piti lukemat edes jokseenkin siedettävinä. Kahden erän jälkeen EST johti 3-0 ilman minkäänlaisia ongelmia ja vastustajan väsyessä maalihanat aukesivat sitten ihan kunnolla. EST vei ottelun tyylipuhtaasti nimiinsä lukemin 7-1. Ainoa kauneusvirhe oli maalilla hyvin pelanneen Antin nollan murtuminen muutama minuutti ennen loppua. Vastustaja sai pelailla minuuttitolkulla ylivoimaa EST:n jokseenkin koomisen jäähysuman takia. Lopulta ylivoima tuotti tulosta ja vastustajakin sai nollan murrettua.

Pelillisesti aivan erinomainen turnaus. Pistesaldo ei valitettavasti karttunut ihan peliesityksin ansaitsemalla tavalla, mutta siitä tärkeämmästä ottelusta tuli kuitenkin voitto. EST jatkaa sarjassa kolmannella sijalla ja on siten karsintapaikassa edelleen tiukasti roikkumassa. Sanottakoon vielä, että Tomi iski ihan järkyttävät 2+5 tehot taululle ja porskuttaa pistepörssissä turvallisella karkumatkalla.

Sarja jatkuu Kauklahdessa 20.2.2010. Tuolloin vastaan tulevat Uhma, sekä Elukat.

Päivitys 1.2.2010: Liitto julkaisi sarjataulukon ja yllätys yllätys, EST nousi sittenkin sarjassa kakkoseksi!

Sarjatilanne 1.2.2010

EX-Jakis              12  11  0  1   65- 30  22
EST                   12   8  0  4   54- 36  16
Ylhäs Chiefs          12   7  1  4   48- 39  15
KasvU                 12   7  1  4   56- 55  15
Läpi Seinien          12   6  0  6   48- 58  12
Uhma                  12   4  3  5   55- 57  11
Hauki                 12   5  0  7   50- 55  10
Elukat                12   3  1  8   49- 50   7
Erä V                 12   3  1  8   53- 70   7
KatPa                 12   2  1  9   36- 64   5

EST Pistepörssi (30.1.2010)


1. Tomi Haverinen         11+10=21
2. Kari Tuovinen          8+4=12
3. Jukka Onnela           5+7=12
4. Jussi Virta            6+3=9
5. Mika Kaven             3+5=8
6. Mikko Savin            4+3=7
7. Roope Kiljander        4+3=7
8. Heikki Nykyri          4+2=6
9. Jukka Simonen          2+3=5
10.Sami Mölsä             3+1=4
11.Jesse Nykyri           1+3=4
12.Saiki Tanabe           2+1=3
13.Sami Ahtiainen         1+2=3
14.Jukka Vuorinen         0+2=2
15.Jouni Nuutinen         0+2=2
16.Vilho Hietala          1+0=1
17.Ilkka Vuorinen         1+0=1
 
EST Jäähypörssi

1. Jouni Nuutinen         10 min
2. Jussi Virta            8 min
3. Kari Tuovinen          4 min
4. Roope Kiljander        4 min
5. Sami Ahtiainen         4 min
6. Ilkka Vuorinen         2 min
7. Jesse Nykyri           2 min
8. Mikko Savin            2 min
9. Sami Mölsä             2 min
10. Tomi Haverinen        2 min


 
2010
01.11

EST:n kausi jatkui menneenä viikonloppuna Ruskeasuolla. Joukkue sai viettää ainakin riittävästi aikaa hallilla – olihan kyseessä joukkueen vastuuturnaus. Mitalin voi joukkueelle antaa ainakin siitä, että pelit pysyivät erinomaisesti aikataulussa! Kiitos toimitsijoille!

Pelillisesti EST:n viikonloppu olikin sitten kaksijakoinen. Ensimmäisessä ottelussa klo 10:00 EST kohtasi sarjajumbo KatPan. Edelleen täytyy ihmetellä joukkueen vaatimatonta pistesaalista, sillä muutama varsin taitava pelimies joukkueesta tuntui löytyvän. EST rullasi kuitenkin joukkuepelillä tyylikkääseen 5-1 voittoon. EST.n maaleista vastasi tällä kertaa ykkösketju, mutta kyllä muillakin paikkoja oli. EST:n puolustus toimi erinomaisesti ja maalilla Antti pelasi kauden parhaan pelinsä. Maalille Anttikaan ei voinut enää mitään.

Toinen ottelu olikin sitten, ilmeisesti liian, odotettu kohtaaminen. Vastassa oli ennen turnausta tasapisteissä EST:n kanssa ollut Ylhäs Chiefs. Ensimmäisestä ottelusta EST otti kuokkaan, vaikka johtikin ottelua kahden erän ajan. Valitettavasti tälläkään kertaa EST:n rahkeet eivät voittoon riittäneet. EST hallitsi peliä näennäisesti kolmen erän ajan, mutta Ylhäs pelasi todella järkevästi ja iski vastaan EST:n hukkaillessa palloa keskialueella. Kädet ja jalat eivät tällä kertaa käyneet joukkueella samaan tahtiin. Ylhäs karkasi pahimmillaan jo ratkaisevan tuntuiselle 5-1 karkumatkalle, mutta EST onnistui vielä kehittämään kirin ja puristi itsensä maalin päähän. Lopussa riskipeli kuitenkin kostautui ja Ylhäs napautti taululle päätöslukemat 6-4. Kolmas erä oli EST:ltä hienoa taistelua, mutta valitettavasti turhan höntyilyn ja karkeiden virheiden avustamana Ylhäs päästettiin liian suurelle karkumatkalle.

Sarjataulukon osalta viikonlopun pelit alkoivat vihdoin repiä pieniä rakoja sarjaan. Ex-Jakis porskuttaa kärjessä ainoastaan EST:lle hävinneenä. Neljän pisteen päässä seuraavat Ylhäs ja EST, joiden niskaan pisteen päässä hengittää nyt KasvU. Kärkinelikko alkaa nyt kuitenkin erottua omaksi ryhmäkseen ja tällä hetkellä näyttää siltä, että nousu- ja karsintapaikat tullaan jakamaan tuon nelikon kesken. Paljon on tosin pelejä ja kautta vielä jäljellä, joten turha tässä on mitään lähteä kirkossa kuuluttamaan. Kahdeksan kovaa taistelue vielä edessä, mutta sarjapaikka alkaa jo näyttää kohtalaisen varmalta EST-lasien läpi.

Viikonlopun tulokset:

EST – KatPa 5-1
Ex-Jakis – Erä V 9-5
Uhma – KatPa 4-5
Elukat – Erä V 3-4
Ex-Jakis – Hauki 3-2
KasvU – Läpi Seinien 7-4
Uhma – Hauki 5-3
KasvU – Ylhäs 4-2
Läpi Seinien – Elukat 4-8
EST – Ylhäs 4-6

Sarjataulukko:

EX-Jakis               10   9  0  1   54- 28  18
Ylhäs Chiefs           10   7  0  3   42- 31  14
EST                    10   7  0  3   43- 30  14
KasvU                  10   6  1  3   50- 44  13
Uhma                   10   4  2  4   48- 46  10
Hauki                  10   4  0  6   42- 46   8
Läpi Seinien           10   4  0  6   37- 52   8
Elukat                 10   3  1  6   43- 40   7
Erä V                  10   2  1  7   44- 60   5
KatPa                  10   1  1  8   28- 54   3

EST Pistepörssi

1. Tomi Haverinen         9+5=14
2. Jukka Onnela           4+6=10
3. Jussi Virta            6+3=9
4. Kari Tuovinen          5+4=9
5. Mikko Savin            4+3=7
6. Mika Kaven             3+4=7
7. Roope Kiljander        3+3=6
8. Jukka Simonen          2+3=5
9. Heikki Nykyri          3+1=4
10.Saiki Tanabe           2+1=3
11.Sami Ahtiainen         1+2=3
12.Jesse Nykyri           1+2=3
13.Jukka Vuorinen         0+2=2
14.Vilho Hietala          1+0=1
15.Sami Mölsä             1+0=1
16.Jouni Nuutinen         0+1=1
 
EST Jäähypörssi

1. Jouni Nuutinen         10 min
2. Kari Tuovinen          4 min
3. Roope Kiljander        4 min
4. Sami Ahtiainen         2 min
5. Ilkka Vuorinen         2 min
6. Jesse Nykyri           2 min
7. Jussi Virta            2 min
8. Mikko Savin            2 min

 

2010
01.08

EST jatkaa toistaiseksi kohtalaisen menestyksekästä taivaltaan 2009-2010 IV-divisioonassa lauantaina 9.1.2010 Ruskeasuolla. Sarjan kannalta viikonlopun turnaus on enemmän kuin mielenkiintoinen. Ohjelmassa ovat ensimmäisen sarjakierroksen päätösottelut, sekä toisen sarjakierroksen ensimmäiset ottelut. Sarjan kärki ja keskikasti ovat ennen turnausta erittäin tasaisia, joten sijoitukset tulevat varmasti elämään viikonlopun jäljiltä.

EST kohtaa ensimmäisessä ottelussa klo 10:00 sarjan jumbopaikkaa pitävän KatPan. KatPalle on toistaiseksi kauden kahdeksasta pelistä herunut vasta yksi piste, mutta EST muistaa varmasti edelliskaudelta katkeran tasapelin joukkuetta vastaan. Napit on siis syytä pitää visusti kiinni aamuisella Ruskeasuolla.

Toinen ottelu päättää päivän peli klo 19:00. Tuolloin vastassa on Ylhäs Chiefs, jolle EST kärsi lukemien valossa reilun tappion kauden avauspelissä. Ottelu oli kuitenkin tapahtumiltaan varsin tasainen ja EST lähtee täysillä haastamaan päälliköt saatuaan pelin kulkemaan kauden edetessä. Tilanne on äärimmäisen kutkuttava, sillä juuri EST ja Ylhäs Chiefs jakavat sarjan kakkospaikkaan ennen viikonlopun pelejä, vieläpä samalla maalierolla.

Uusi vuosi, uudet kujeet. Lauantaina se taas jatkuu!

Viikonlopun otteluparit:

10:00 EST – KatPa
11:00 EX-Jakis – Erä
12:00 Uhma – KatPa
13:00 Elukat – Erä
14:00 EX-Jakis – Hauki
15:00 KasvU – Läpi Seinien
16:00 Uhma – Hauki
17:00 KasvU – Ylhäs Chiefs
18:00 Läpi Seinien – Elukat
19:00 EST – Ylhäs Chiefs

2009
12.07

EST jatkoi viikonloppuna vahvoja esityksiään Etelä-Suomen 4. divisioonan 4. lohkossa. Joukkue otti kaksi komeata voittoa ja venytti divarissa voittoputkensa näin jo kuuden ottelun mittaiseksi. Täyden pistepotin myötä EST nousi jakamaan lohkon kakkossijaa tasapisteissä Ylhäs Chiefsin kanssa täsmälleen samalla maalierolla Ylhäksen hävittyä toisen kierroksen peleistään. Sarjan kärjessä jatkaa edelleen Ex-Jakis, jonka ainoa pistemenetys kuluvalla kaudella on tullut EST:a vastaan.

Viikonlopun ensimmäisessä ottelussa vastassa oli sarjan häntäpäässä majaillut Erä V. EST voitti ottelun tyylipuhtaasti numeroin 3-0, eikä voittajasta ollut missään vaiheessa epäselvyyttä. Vastustaja onnistui pitämään lukemat siedettävinä ihan kelvollisen puolustuspelin, sekä ennen kaikkea melkoisen törkeiden otteiden avulla. PQ otti maalilla kiinni kaiken pelaten komean nollapelin!

Toisesta ottelusta odotettiin todella tiukkaa taistoa, sillä vastassa oli sarjan kolmospaikkaa hallussaan pitänyt Hanat Auki. Ensimmäisen erän puolivälissä EST näytti jo menevän menojaan pelin ollessa 3-0 EST:n hyväksi reilun kuuden minuutin pelin jälkeen. Parin erikoistilannemaalin turvin Hauki tuli kuitenkin maalin päähän, mutta ei päässyt kuitenkaan rinnalle. Kolmannen erän alussa Jussi vapautti EST:n piinasta napauttamalle taululle 4-2 lukemat, minkä jälkeen EST menikin sitten menojaan. Lopputuloksena komea 7-2 voitto.

Sarja vetäytyy nyt joulutauolle, mutta pelit jatkuvat heti tammikuun 9. päivänä. Tuolloin EST:n yrittävät kampittaa KatPa, sekä jo kertaalleen kohdattu Ylhäs Chiefs. 

Sarjataulukko

EX-Jakis               8   7  0  1   42- 21  14
Ylhäs Chiefs           8   6  0  2   34- 23  12
EST                    8   6  0  2   34- 23  12
KasvU                  8   4  1  3   39- 38   9
Uhma                   8   3  2  3   39- 38   8
Hauki                  8   4  0  4   37- 38   8
Läpi Seinien           8   4  0  4   29- 37   8
Elukat                 8   2  1  5   32- 32   5
Erä V                  8   1  1  6   35- 48   3
KatPa                  8   0  1  7   22- 45   1

 

EST Pistepörssi
1. Jussi Virta            6+3=9
2. Tomi Haverinen         4+4=8
3. Mikko Savin            4+3=7
4. Mika Kaven             3+4=7
5. Jukka Onnela           4+2=6
6. Kari Tuovinen          3+3=6
7. Roope Kiljander        3+3=6
8. Heikki Nykyri          3+1=4
9. Jukka Simonen          2+2=4
10.Saiki Tanabe           2+1=3
11.Sami Ahtiainen         1+1=2
12.Jesse Nykyri           1+1=2
13.Jukka Vuorinen         0+2=2
14.Jouni Nuutinen         0+1=1
 
EST Jäähypörssi
1. Jouni Nuutinen         8 min
2. Kari Tuovinen          4 min
3. Roope Kiljander        2 min
4. Sami Ahtiainen         2 min
5. Ilkka Vuorinen         2 min
6. Jesse Nykyri           2 min
7. Jussi Virta            2 min
2009
11.14

EST:n hyvät esitykset jatkuivat viikonloppuna ja toivat joukkueelle täyden pistepotin. Lähtökohdat turnaukseen olivat kaikkea muuta kuin optimaaliset – olihan EST:n riveissä poissa pistepörssin kärkiporukasta Tomi ja Roope. Lisäksi Vikke puuttui puolustuksesta, joten kokoonpanossa oli ilmassa jonkin verran epävarmuutta turnauksen aattona. Kokoonpano onnistui kuitenkin varsin mukavasti ja EST pelasi ehkä kauden tähän mennessä ehjimmät pelit.

Ensimmäisessä ottelussa vastaan tuli sarjaa ennen turnausta johtanut Ex-Jakis. Joukkue on vanha tuttu, sillä pari kautta sitten Ex-Jakis ja EST jakoivat treenivuoroa Myllypurossa. Tuolloin EST sai lähes poikkeuksetta kuokkaan. Tällä kertaa EST oli kuitenkin löytänyt hyvät eväät vastustajan pelin murtamiseen. Vetoja peitettiin erinomaisesti ja joukkue uskalsi ennen kaikkea itse pitää palloa ja pelata sitä kuuluisaa omaa peliä. Loppulukemat 4-2 eivät jättäneet selittelyn varaa, vaikkakin parin minuutin paniikkihetket kolmannen erän puolessa välissä koettiinkin. Ex-Jakis koki näin kauden ensimmäisen pistemenetyksen EST:lle. Maalissa pq pelasi loistavan pelin! Jobin postia joukkueelle tuo kuitenkin Ilen loukkaantuminen nilkkavamman muodossa.

Toisessa ottekussa vastassa oli Uhma, joka ennen turnausta oli pisteen EST:n edellä sarjataulukossa. Ottelu oli siis molemmille joukkueille varsin tärkeä. EST kuitenkin hallitsi peliä alusta loppuun, eikä vastustajalla ollut mitään mahdollisuuksia koko pelin aikana. EST juoksutti vastustajaa miten tahtoi ja takoi tarvittavat maalit vastustajan reppuun. Kolmannen erän päätyttyä taululla komeilivat 5-2 voittolukemat ja isompaankin maalimäärään olisi ollut paikkoja. Antti pelasi varsin kelvollisen pelin EST:n maalilla.

Komeat neljä pistettä siis EST:lle, eikä jossiteltavaa jäänyt. Päivän pirteimmästä esityksestä vastasi Jussi naputtaen komeat neljä maalia vastustajien verkkoon. Puolustuspäästä erityismaininnan ansaitsee Jeden mahtava taistelu omassa päässä.

Seuraava turnaus pelataan 5.12. Myllypurossa. Tuolloin EST:tä yrittävät selättää Erä V ja Hauki.

 


Sarjataulukko
EX-Jakis               6   5  0  1   35- 16  10
Ylhäs Chiefs           6   5  0  1   30- 16  10
Hauki                  6   4  0  2   32- 25   8
EST                    6   4  0  2   24- 21   8
Uhma                   6   3  1  2   28- 26   7
Elukat                 6   2  1  3   28- 26   5
KasvU                  6   2  1  3   27- 33   5
Läpi Seinien           6   2  0  4   21- 36   4
Erä V                  6   1  0  5   27- 37   2
KatPa                  6   0  1  5   20- 36   1

EST Pistepörssi
1. Kari Tuovinen          3+3=6
2. Jussi Virta            4+1=5
3. Mika Kaven             2+3=5
4. Tomi Haverinen         1+4=5
5. Mikko Savin            3+1=4
6. Heikki Nykyri          3+1=4
7. Jukka Simonen          2+2=4
8. Jukka Onnela           2+1=3
9. Roope Kiljander        2+1=3
10.Saiki Tanabe           2+1=3
11.Sami Ahtiainen         1+1=2
12.Jukka Vuorinen         0+2=2
13.Jesse Nykyri           1+0=1
14.Jouni Nuutinen         0+1=1
EST Jäähypörssi
1. Jouni Nuutinen         8 min
2. Kari Tuovinen          4 min
3. Roope Kiljander        2 min
4. Sami Ahtiainen         2 min
5. Ilkka Vuorinen         2 min
6. Jesse Nykyri           2 min
2009
11.13

EST:n divarikausi jatkuu jälleen tulevana viikonloppuna. Edellisen turnauksen jälkeen EST on pelannut kaksi aluesarjan kamppailua, joissa EST ensin voitti PaNun näytöstyyliin lukemin 3-11, sekä hävisi tiukan taistelun jälkeen aluesarjaa johtavalla Liljendal IK:lle 1-2.

Divarissa EST otti edellisessä turnauksessa kaksi tyylikästä voittoa ja lähtee nyt jahtaamaan jatkoa voittojen tiellä. Tehtävä ei tule olemaan helppo, sillä lauantaina 14.11.2009 vastassa on sarjakärki Ex-Jakis klo 10:00, sekä pisteen EST:n edellä sarjan keskikastissa majaileva Uhma klo 14:00. Ottelut pelataan Campo Sport Centerissä Vantaan Rajakylässä. Voitoilla EST nousisi mukaan lohkon kärkikahinoihin. Mielenkiintoinen turnaus siis edessä. Nähdään lauantaina Campossa!

2009
10.29

Keskiviikkoillan aluesarjakamppailussa EST kohtasi Tapanilan Erä II:n. EST: peli kulki varsin mallikkaasti, eikä vastustajalle jätetty oikeastaan mitään mahdollisuuksia. EST:n kaikki ketjut kunnostautuivat maalinteossa, eikä vastustaja onnistunut harvalukuisista paikoistaa käyttämään kuin yhden. Loppulukemat melko tylyt 8-1 EST:n hyväksi ja lukemat kertovat tällä kertaa koko totuuden ottelusta. Paikkoja olisi ollut toki tehdä enemmänkin maaleja, mutta lopputulosta voidaan pitää kuitenkin varsin tyydyttävänä. Tästä on hyvä jatkaa taas eteenpäin.

Ensi viikolla, tiistaina 3.11.2009 klo 21:00, EST kohtaa Campossa seuraavassa aluesarjan ottelussa, ennalta tuntemattoman vastustajan nimeltä PaNu.

2009
10.28

Tänään aluesarjaa Campossa

Omalla treenivuorolla, klo 21:00 EST – Erä II.

Otteluun lähdetään herkullisesta tilanteesta, sillä kyseessä on EST:lle ns. 4 pisteen kamppailu. Erä II porskuttaa aluesarjassa pisteen EST:n edellä.
EST:n kaksi edellistä aluesarjakamppailua ovat kääntyneet selkeästä johdosta tasapeliksi ja tappioksi jatkoajalla. Viikonlopun sarjaturnauksessa trendi kuitenkin kääntyi voittopolulle. Toivottavasti EST jatkaa tänään viikonlopun viitoittamalla tiellä…

2009
10.26

EST:n divaripelit jatkuivat viikonloppuna Ruskeasuolla kahdella ottelulla. Kausi oli alkanut heikosti ja joukkueen pistesaldo ennen turnausta näytti pyöreätä nollaa. Tilanne kuitenkin korjaantui kauden toisessa turnauksessa.

 

Ensimmäisessä ottelussa EST otti täyden pistepotin KasvUa vastaan lukemin 7-4. EST oli ottelussa koko ajan edellä ja niskan päällä, mutta jälleen kerran homma meinasi päättyä nolosti vastustajan kiriessä liki rinnalle. Lopulta EST kuitenkin hoiti homman kotiin ihan tyylikkäästi. Virheitä tuli kuitenkin edelleen liikaa etenkin vaihtojen osalta.

Toinen ottelu Elukat-nimistä pumppua vastaan eteni samantyyppisissä merkeissä. EST näytti jo karkaavan omille teilleen, mutta niin vain vastustaja päästettiin rinnalle. Mikko pelasti kuitenkin EST:n maineen täräyttämällä 5-4 voittomaalin ja lopusta selvittiin kuivin sukin.

EST noussee sarjan jumbosijalta ainakin pykälän tai pari ylöspäin hienojen voittojen ansiosta. Jospa nämä suoritukset karistaisivat myöskin otteluiden loppujen peikot pois ajatuksista. Oman pelin pitäminen loppuun asti on tällä hetkellä EST:llä ainoana kantona kaskessa. Muuten peli pyöriikin jo varsin mallikkaasti.

Ilmeisestikin Ex-Jakis jatkaa nyt ainoana puhtaan pelin joukkueena sarjan kärjessä. Muuten sarjataulukko tullee näyttämään varsin tasaiselta.

Tarkemmat tilastot yms. tulossa heti kun aikaa tuohon päivittelyyn irtoaa.

Sarjatilanne:

EX-Jakis               4   4  0  0   26- 10   8
Ylhäs Chiefs           4   3  0  1   23- 13   6
Hauki                  4   3  0  1   20- 16   6
Uhma                   4   2  1  1   21- 19   5
Elukat                 4   2  0  2   20- 15   4
EST                    4   2  0  2   15- 17   4
KasvU                  4   1  1  2   18- 22   3
Erä V                  4   1  0  3   19- 24   2
Läpi Seinien           4   1  0  3   10- 21   2
KatPa                  4   0  0  4   12- 27   0
EST Pistepörssi
1. Tomi Haverinen         1+4=5
2. Kari Tuovinen          3+1=4
3. Mika Kaven             2+2=4
4. Roope Kiljander        2+1=3
5. Jukka Simonen          1+2=3
6. Mikko Savin            2+0=2
7. Heikki Nykyri          2+0=2
8. Saiki Tanabe           1+1=2
9. Sami Ahtiainen         1+0=1
10.Jesse Nykyri           1+0=1
11.Jussi Virta            0+1=1
12.Jukka Onnela           0+1=1
13.Jukka Vuorinen         0+1=1
EST Jäähypörssi
1. Jouni Nuutinen         4 min
2. Roope Kiljander        2 min
3. Sami Ahtiainen         2 min
4. Ilkka Vuorinen         2 min
5. Kari Tuovinen          2 min
6. Jesse Nykyri           2 min
2009
10.23

Tulevana viikonloppuna EST on jälleen sarjatulessa, sillä divaripelit jatkuvat Ruskeasuolla lauantaina 24.10.2009.

Klo 17.00 EST kohtaa KasvUn ja klo 19:00 vastassa on Elukat. EST:n osalta ensimmäinen turnaus meni penkin alle, mutta tulevan viikonlopun peleihin lähdetään posiviitivisella ilmeellä parempia tuloksia hakemaan. Tiukkoja otteluita lienee taas odotettavissa. Molemmat joukkueet ovat yllätys yllätys EST:n edellä sarjassa. Elukat sarjan kakkosena puhtaalla pelillä ja KasvU tilillään voitto ja häviö. EST lähtee siis viikonloppuna metsästämään kauden ensimmäisiä sarjapisteitä.

EST:n peli on viime aikoina kulkenut välillä mallikkaasti, mutta jonkin verran yskähtelyäkin on matkan varrelle mahtunut. Otteluiden loput tuntuvat olevan tällä hetkellä EST:lle täysin ylivoimaisia. Sarjaturnausten välissä EST on pelannut pari aluesarjaottelua, jotka kummatkin ovat päättyneet varsinaisen peliajan jälkeen tasan EST:n hallittua suvereenisti suurinta osaa otteluista.

Aluesarjapeli Greasersia vastaan päättyi värikkäiden vaiheiden jälkeen 5-5, EST:n johdettua ottelua oikeastaan koko ajan, kunnes Jukkis lahjoitti lopussa vastustajalle 5-4 kavennuksen, jonka jälkeen paniikin saattelemana rasvarit tulivat vielä tasoihin. Tulloin vuorolla ei ollut aikaa jatkoajan pelaamiseen, joten ottelu päättyi pistejakoon.

Tämän viikon torstaina EST kävi yhdeksän miehen voimin kohtaamassa BOXin Sipoossa. EST johti ottelua 3-0 ja 6-2, mutta lopulta kuokkaan tuli jatkoajan jälkeen 7-6. Vastustajan takaa-ajon arkkitehtina hääri jälleen Jukkis parilla typerällä syötöllä, sekä tyhmällä jäähyllä, joka ei kuitenkaan kostautunut. Oppisikohan mies jo pikku hiljaa virheistään? :) Tomi ja Eltsu olivat Sipoossa absoluuttisissa liekeissä, joskaan täysin puhtaita papereita ei näillekään sankareille voi antaa parin ns. tuhannen taalan paikan tuhlaamisen takia. ;)

Toivottavasti tämä tästä trendistä päästään eroon tulevana viikonloppuna.