01.08
EST jatkaa toistaiseksi kohtalaisen menestyksekästä taivaltaan 2009-2010 IV-divisioonassa lauantaina 9.1.2010 Ruskeasuolla. Sarjan kannalta viikonlopun turnaus on enemmän kuin mielenkiintoinen. Ohjelmassa ovat ensimmäisen sarjakierroksen päätösottelut, sekä toisen sarjakierroksen ensimmäiset ottelut. Sarjan kärki ja keskikasti ovat ennen turnausta erittäin tasaisia, joten sijoitukset tulevat varmasti elämään viikonlopun jäljiltä.
EST kohtaa ensimmäisessä ottelussa klo 10:00 sarjan jumbopaikkaa pitävän KatPan. KatPalle on toistaiseksi kauden kahdeksasta pelistä herunut vasta yksi piste, mutta EST muistaa varmasti edelliskaudelta katkeran tasapelin joukkuetta vastaan. Napit on siis syytä pitää visusti kiinni aamuisella Ruskeasuolla.
Toinen ottelu päättää päivän peli klo 19:00. Tuolloin vastassa on Ylhäs Chiefs, jolle EST kärsi lukemien valossa reilun tappion kauden avauspelissä. Ottelu oli kuitenkin tapahtumiltaan varsin tasainen ja EST lähtee täysillä haastamaan päälliköt saatuaan pelin kulkemaan kauden edetessä. Tilanne on äärimmäisen kutkuttava, sillä juuri EST ja Ylhäs Chiefs jakavat sarjan kakkospaikkaan ennen viikonlopun pelejä, vieläpä samalla maalierolla.
Uusi vuosi, uudet kujeet. Lauantaina se taas jatkuu!
Viikonlopun otteluparit:
10:00 EST – KatPa
11:00 EX-Jakis – Erä
12:00 Uhma – KatPa
13:00 Elukat – Erä
14:00 EX-Jakis – Hauki
15:00 KasvU – Läpi Seinien
16:00 Uhma – Hauki
17:00 KasvU – Ylhäs Chiefs
18:00 Läpi Seinien – Elukat
19:00 EST – Ylhäs Chiefs
No Comment.
Add Your Comment