03.06
Ettan Sport Teamin lauantain sujui mukavissa merkeissä Campossa kauden toiseksi viimeisessä sarjaturnauksessa. EST otti peleistä täydet neljä pistettä ja koska KasvU hävisi ensimmäisen pelinsä, tiesi se sitä, että EST varmisti vähintään lohkon kolmannen sijan ja näin ollen ainakin karsii noususta III divisioonaan. KasvU ja Hauki eivät EST:tä voi enää saavuttaa, sillä molemmat ovat ennen viimeistä turnausta vähintään kuuden pisteen päässä takana. Joukkue odottaakin nyt mielenkiinnolla tuloksia Ex-Jakiksen ja Ylhäs Chiefsien peleistä.
Päivän ensimmäisessä ottelussa Ex-Jakis tarjosi EST:lle tasoitusta oikein olan takaa pelaten ainoastaan yhden vaihtomiehen voimin. EST:n korkea karvaus ja hyvä liike olivat liikaa vajaamiehiselle sarjakärjelle ja EST vei pisteet ottelusta komeasti lukemin 7-1.
Toisesta ottelusta muodostuikin sitten melkoinen jännitysnäytelmä. EST hallitsi peliä lähes mielin määrin, mutta Erä V:n vaaralliset pitkien avausten siivittämät vastahyökkäykset tuottivat vaikeuksia omassa päässä ja vastustaja saikin kolme enemmän tai vähemmän lahjamaalia löysän oman pään pelin ansiosta. EST meni melko nopeasti 2-0 johtoon, mutta Erä kiri rinnalle. Vielä kolmannessa erässä tilanne oli äärimmäisen tiukka 3-3, mutta lopulta kamelin selkä taittui. Erän 3-3 tasoitusmaali kuitattiin seuraavasta hyökkäyksestä, jonka jälkeen EST meni ylivoimalla jo 5-3 johtoon. Loppulukemat 6-3 ja EST:lle täysi pistepotti.
Viimeinen sarjaturnaus pelataan lauantaina 26.3. Ruskeasuolla, mikäli hallin katto saadaan ennen sitä kuntoon. Tuolloin vastaan asettuvat vielä Hauki ja KatPa. Suora nousu vaatisi Ex-Jakikselta mystistä jäätymistä kalkkiviivoilla, sekä EST:n täydellistä onnistumista. Nousukarsinta on nyt kuitenkin varmistettu, joten joukkueen vähimmäistavoite kaudelle on nyt saavutettu! Hieno ja kypsä turnaus joukkueelta ja tästä on taas hyvä jatkaa eteenpäin! Pistepörssit, sarjataulukko jne. päivitetään heti kun tarvittavat tiedot on kasassa. Tomi näyttää pistepörssissä karanneen omille teilleen tehoilla 16+18, mikä on miehen yhden kauden piste-ennätys. Huomionarvoista on se, että Tomi on latonut pisteensä ainoastaan 10 pelissä!
Päivitystä 9.3.2010: Sarjataulukko ilmestyi taas liiton sivuille ja vahvisti sen, mitä Hevosmiesten Tietotoimisto ™ olikin jo viikonloppuna vihjaillut. Ylhäs Chiefs oli hävinnyt päivän toisen pelin, mikä tarkoittaa sitä, että EST on varmistanut sarjan kakkospaikkansa. Viimeisessä turnauksessa panokset lienevät siis EST:n osalta vähissä, ellei Ex-Jakis suorita käsittämätöntä kangistumista viimeisissä helpoissa peleissä. Mikäli EST ei nouse jollain ihmetempulla sarjan voittajaksi, tulee ensimmäisellä karsintakierroksella vastaan 1. lohkon kolmanneksi tullut joukkue. Tällä hetkellä tuota paikkaa pitää itsellään Pohjan Sport. Ykköslohkokin on tosin varsin tasainen ja muutoksia voi vielä ennen sarjan loppua tulla.
SSBL/tl 8.3.2010
MIEHET IV-DIV. 4.LOHKO
EX-Jakis 16 13 1 2 82- 46 27
EST 16 12 0 4 81- 44 24
Ylhäs Chiefs 16 9 1 6 62- 54 19
Hauki 16 9 0 7 78- 69 18
KasvU 16 7 2 7 73- 77 16
Uhma 16 6 3 7 72- 76 15
Läpi Seinien 16 7 0 9 63- 83 14
Erä V 16 5 1 10 70- 87 11
Elukat 16 4 1 11 60- 71 9
KatPa 16 3 1 12 53- 87 7
EST Pistepörssi 6.3.2010
1. Tomi Haverinen 16+18=34
2. Jukka Onnela 10+12=22
3. Kari Tuovinen 8+6=14
4. Jussi Virta 8+4=12
5. Heikki Nykyri 8+2=10
6. Roope Kiljander 6+4=10
7. Mikko Savin 5+4=9
8. Mika Kaven 3+6=9
9. Jukka Simonen 3+4=7
10.Sami Mölsä 5+2=7
11.Sami Ahtiainen 3+3=6
12.Jouni Nuutinen 0+5=5
13.Jesse Nykyri 1+3=4
14.Saiki Tanabe 2+1=3
15.Sami Antikainen 2+1=3
16.Jukka Vuorinen 0+3=3
17.Vilho Hietala 2+0=2
18.Ilkka Vuorinen 1+0=1
EST Jäähypörssi 6.3.2010
1. Jouni Nuutinen 12 min
2. Jussi Virta 8 min
3. Sami Ahtiainen 6 min
4. Kari Tuovinen 4 min
5. Roope Kiljander 4 min
6. Tomi Haverinen 4 min
7. Ilkka Vuorinen 2 min
8. Jesse Nykyri 2 min
9. Mikko Savin 2 min
10.Sami Mölsä 2 min
11.Antti Laaksonen 2 min