02.21
EST kohtasi lauantaina ennakkoon heikommat vastustajansa Elukat, sekä Uhman, eikä tällä kertaa antanut altavastaajien yllättää.
Ensimmäisessä ottelussa hieman hankalienkin vaiheiden jälkeen EST taisteli itselleen 5-3 voiton Uhmasta ennen kaikkea ykkösketjun mainion maalijyvän ansiosta. Uhman maalivahti tosin pelasi erinomaisen ottelun ja lukemat olisivat voineet olla huomattavasti rumemmatkin. Toisessa ottelussa vastaan asettui Elukat, joilla ei pahemmin sanottavaa ottelussa ollut. Kolme erää pelattiin käytännössä yhtä maalia ja EST:n peli meni muutaman nopeahkon johtomaalin jälken enemmän tai vähemmän neppailuksi ja hassutteluksi. Loppulukemat 9-1 mairittelevat vastustajaa – niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin.
Muista otteluista tiedossa on sen verran, että ainakin Ylhäs menetti vähintään kaksi pistettä ja näin ollen EST:n etumatka Ylhäkseen venyy ainakin kolmeen pisteeseen. Laitetaan sarjataulukko tähän heti kun se on tiedossa. Pörssit on päivitetty viikonlopun iloittelun jäljiltä ja Tomi rikkoi jo 30 pisteen rajan! Tomi johti lohkon pistepörssiä jo ennen viikonlopun pelejä ja on lupa odottaa, että tuokin asema ainoastaan vankistui.
Seuraava sarjaturnaus pelataan 6.3. Campossa. Tuolloin EST:n yrittävät kampittaa Ex-Jakis ja Erä V.
SSBL/tl 23.2.2010
MIEHET IV-DIV. 4.LOHKO
EX-Jakis 14 12 1 1 75- 36 25
EST 14 10 0 4 68- 40 20
Ylhäs Chiefs 14 8 1 5 55- 48 17
KasvU 14 7 2 5 66- 66 16
Hauki 14 7 0 7 61- 60 14
Uhma 14 5 3 6 65- 68 13
Läpi Seinien 14 6 0 8 54- 68 12
Elukat 14 4 1 9 58- 64 9
Erä V 14 4 1 9 61- 78 9
KatPa 14 2 1 11 44- 79 5
EST Pistepörssi 20.2.2010
1. Tomi Haverinen 14+16=30
2. Jukka Onnela 9+11=20
3. Kari Tuovinen 8+5=13
4. Jussi Virta 6+3=9
5. Roope Kiljander 4+4=8
6. Mika Kaven 3+5=8
7. Heikki Nykyri 5+2=7
8. Mikko Savin 4+3=7
9. Jukka Simonen 3+3=6
10.Sami Mölsä 4+1=5
11.Sami Ahtiainen 2+2=4
12.Jesse Nykyri 1+3=4
13.Saiki Tanabe 2+1=3
14.Jukka Vuorinen 0+3=3
15.Jouni Nuutinen 0+3=3
16.Vilho Hietala 2+0=2
17.Ilkka Vuorinen 1+0=1
18.Sami Antikainen 1+0=1
EST Jäähypörssi 20.2.2010
1. Jouni Nuutinen 12 min
2. Jussi Virta 8 min
3. Sami Ahtiainen 6 min
4. Kari Tuovinen 4 min
5. Roope Kiljander 4 min
6. Tomi Haverinen 4 min
7. Ilkka Vuorinen 2 min
8. Jesse Nykyri 2 min
9. Mikko Savin 2 min
10.Sami Mölsä 2 min